Usein kysytyt kysymykset

Onko rotu allergiavapaa?

Kaikki koirarodut, mukaan lukien bolognese, voivat aiheuttaa allergisia reaktioita, sillä koirien hilse, sylki ja virtsa sisältävät allergeeneja. Vaikka jotkin rodut, kuten bolognese, mainitaan usein sopiviksi allergikoille, ei ole tieteellistä näyttöä väitteiden tueksi, että rotu olisi "allergiavapaa". Allergioita ja eriasteisia herkkyyksiä on niin paljon, ettei tällaista ole mahdollista luvata.

Ennen koiran hankintaa, erityisesti allergiakoteihin, on tärkeää tutustua rotuun ja arvioida allergiariskiä esimerkiksi altistumalla koirille. Vastuulliset kasvattajat eivät lupaa, että heidän pentunsa eivät aiheuta allergiaa. Tärkeintä on tehdä harkittu päätös perustuen luotettavaan tietoon ja valita pentu vastuulliselta kasvattajalta.


Milloin on hyvä aika ottaa toinen koira?

Lähtökohtaisesti hyvä aika uudelle pennulle on kun edellinen koira on ehtinyt aikuistua, eli on n. 2 vuotias. Tällöin vältytään mitä suuremmalla todennäköisyydellä koirien välille syntyvältä valta-aseman nokittelulta, sekä edellisen koiran pahin turkinvaihtoaika on jo onnellisesti takana. 


Uros vai narttu?

Valitessa pennun toivottua sukupuolta, tulee ottaa huomioon useampi seikka. Tärkeintä valinnassa on se, löytyykö kotoa jo toista sukupuolta oleva leikkaamaton koira. "Sekalaumat" ovat aina hankalampia ja nartun juoksujen ajan vaatii omistajalta tarkkaa huolenpitoa ja luovia keinoja erottaa urokset nartuista. 

Luonteeltaan bolognesejen uroksissa ja nartuissa ei ole isoja eroja, erot ovat enemmän yksilökohtaisia sukupuolesta huolimatta. Bolognese on lähtökohtaisesti pehmeä luonteeltaan, on kyseessä sitten uros tai narttu. 

Uros on usein hieman kookkaampi ja turkiltaan näyttävämpi. Tämän vuoksi turkin hoitoa uroksen kanssa on hieman enemmän. 

Monesti nartusta luovutaan ajatellen juoksuaikojen hankaluutta. Juoksut ovat kuitenkin yleensä vain 2 kertaa vuodessa ja kestävät n. 2 viikkoa kerrallaan. 


Kuinka haastava bolognesen turkki on hoitaa?

Bolognesen turkki ei ole haastava, jos sitä huoltaa säännöllisesti. Läpikampaus pohjaa myöden kerran viikossa ja säännöllinen pesu on yleensä riittävää ylläpitohoitoon. 

Pahin takkuuntumisvaihe alkaa yleensä 9 kk iässä ja kestää n. 2 ikävuoteen. Tällöin koira vaihtaa turkkia ja vaatii lähes päivittäisen kampauksen.

Laadukkailla ja hyvillä välineillä sekä hoitotuotteilla selviää tukinhoidosta huomattavasti helpommalla. Käänny kasvattajan puoleen tuotesuosituksissa, hänelle on usein paras kokemus juuri bolognesen turkin laatuun sopivista tuotteista ja välineistä.

Yhdistys myös järjestää turkinhoitoon keskittyneitä webinaareja, joista saat vinkkejä turkin kanssa pärjäämiseen. Osallistua voit jo ennen pennun hankintaa!


Missä voin tutustua rotuun?

Bolognesepäivä: Järjestämme vuosittain Bolognesepäivän, joka on avoin kaikille kiinnostuneille. Tämä tapahtuma tarjoaa loistavan tilaisuuden tavata sekä kasvattajia että koiranomistajia rennossa ympäristössä.

Kaivopuiston Bolognese-Piknik: Osallistumme Suomen Kääpiökoirat ry:n erikoisnäyttelyn yhteydessä Kaivopuistossa järjestettävään tapahtumaan omalla teltallamme, missä voit keskustella harrastajien, kasvattajien ja hallituksemme jäsenien kanssa.

Koiranäyttelyt: Koiranäyttelyissä voit nähdä bologneset parhaimmillaan ja tavata kasvattajia sekä aktiivisia harrastajia. Näyttelyitä järjestetään läpi vuoden eri puolilla Suomea. Tarkista aina näyttelykohtaiset ohjeet, jos aiot tuoda oman koirasi paikan päälle.

Aluetoiminta: Bolognese ry:n aluetoiminta järjestää ympäri Suomen matalan kynnyksen tapahtumia, jossa pääset tutustumaan niin koiriin kun rodun harrastajiin. 

Nämä tapahtumat ovat erinomaisia tilaisuuksia tutustua rotuun lähemmin, kysyä kokeneemmilta harrastajilta ja löytää uusi karvainen ystävä perheellesi. Lisätietoa tapahtumista ja niiden aikatauluista löydät yhdistyksemme verkkosivuilta.