Oman koiran pennutus

Harkitsetko koirasi pentutusta? Olipa mielessäsi sitten koirasi kasvatus tai yhden pentueen teettäminen, pyrimme tällä sivulla tarjoamaan sinulle perustiedot ja vinkit pennutuksesta.

Koiran kasvatus voi olla palkitsevaa, mutta myös haastavaa. Se voi tuoda elämään suuria ilon hetkiä, mutta myös unettomia öitä ja taloudellisia haasteita. Vastuullinen kasvattaja osallistuu Suomen Kennelliiton järjestämiin kasvatus- ja jalostuskursseihin, tuntee hyvin koiransa sukutaulun ja valitsee jalostukseen sopivan uroksen, joka tasapainottaa emän ominaisuuksia niin luonteeltaan, terveydeltään kuin ulkomuodoltaankin.

Jalostukseen valitun uroksen tulee olla huolella valittu, ei pelkästään ulkonäön perusteella tai siksi, että uros sattuu olemaan lähellä. Tarkkaan harkittu uros tukee emän vahvuuksia ja kompensoi heikkouksia, mikä on ensiarvoisen tärkeää terveiden ja hyväluonteisten pentujen saamiseksi. Pentuja teettävän, oli kyse sitten kasvattajasta tai kertaluontoisesta harrastuksesta on myös tunnettava sekä uroksen että emän sukulaiset mahdollisimman laajasti, mukaan lukien niiden terveyshistoria ja luonne.

Kasvattaminen ei ole pelkkää pentujen syntymän ihailua; siihen liittyy myös suuri vastuu. Kasvattajan on kyettävä tekemään vaikeitakin päätöksiä, kuten jättämään jalostuksesta pois yksilöt, jotka eivät edistä rodun terveyttä tai luonnetta. Lisäksi on valmistauduttava kohtaamaan mahdollisia ongelmia, kuten komplikaatioita synnytyksessä, sairaita tai kuolleina syntyneitä pentuja, perinnöllisiä sairauksia, jotka voivat ilmetä vasta  myöhemmin tai hankaluuksia ostajan kanssa.

Jos olet vakavissasi koirasi pennutuksesta, kanna vastuusi huolellisesti. Varmista, että pentusi saavat parhaat mahdolliset kodit ja että olet valmis tarjoamaan tukea ja neuvontaa pentujen uusille omistajille koko heidän elämänsä ajan. 

Oikein tehtynä koiran kasvattaminen voi olla antoisaa ja syventää rakkauttasi tähän ainutlaatuiseen rotuun. Muista kuitenkin, että jokaisen rotuun syntyvän pentueen, tulisi viedä rotua eteenpäin ja tukea rodun terveyttä sekä eettistä jalostustyötä. Mieti siis vielä kerran, onko koirasi juuri sellainen yksilö, jolla on annettavaa koko rodulle sekä onko sinulla aikaa ja jaksamista mahdollisesti usean viikon valvomiseen, mahdollisiin komlikaatioihin, vastuisiin ja velvotteisiin sekä pennun ostajien tukemiseen läpi koiran elämän.