Rodun terveys

Bolognese on ulkomuodoltaan liioittelematon pieni koira. Rotumääritelmässä ei tavoitella sellaisia ulkomuoto-ominaisuuksia, jotka itsessään olisivat ongelmallisia (kuten lyhyt kuono tai pyöreä kallo).

Perinnöllisiä sairauksia ja vikoja bolognesella kuitenkin esiintyy – kuten kaikilla muillakin koiraroduilla. Tälle sivulle on koottu tietoa niistä sairauksista ja vioista, jotka arvioidaan rodussa yleisimmiksi.

Pennunostaja, muistathan! Vastuuntuntoinen kasvattaja käyttää jalostukseen mahdollisimman terveitä koiria. Kaikesta huolimatta saattaa käydä niin, että kahden terveen koiran yhdistelmästä syntyy sairas tai sairastuva yksilö. Usein nämä piilevät tai periytyvät sairaudet puhkeavat vasta myöhemmin. Ostajan tulee ymmärtää, että hän ostaa pennun siinä kunnossa, kun se luovutushetkellä on. Pennun luovutuksen yhteydessä saatu eläinlääkärintodistus kertoo pennun sen hetken terveydentilan.

Taustaa – mihin tieto perustuu?

Tutkittua tietoa bolognesen terveydestä on saatavilla melko vähän. Pohjoismaiden kennelliitot ylläpitävät julkisia tietokantoja, joihin virallisten silmä- ja polvitutkimusten tulokset kirjataan (Tanskan tietokanta on avoin vain Tanskan kennelliiton jäsenille – sisäänpääsyn järjestelmään voi tosin ostaa). Virallisia tutkimuksia tehdään myös muissa maissa, mutta tulokset eivät ole julkisia. Italiassa on toteutettu italialaisen rotuyhdistyksen ja Italian kennelliiton toimesta suppeahko prcdPRA:n esiintymistä kartoittava tutkimus (2017 – 2018). Rodulla esiintyvistä silmäsairauksista on myös julkaistu tieteellinen artikkeli (Guandalini et al 2018: Epidemiology Of Ocular Disorders Presumed To Be Inhereted In Three Small Italian Dog Breeds In Italy. Veterinary Ophtalmology, Volume 21, Issue 5, 524–529). Aineiston koirat ovat kaikki italialaisia.

Tästä seuraa, että luotettavin ja kattavin tieto käsittää italialaiset ja erityisesti pohjoismaiset koirat ja koskee silmäsairauksia ja patellaluksaatiota (pohjoismaiset koirat). On tosin hyvä huomata, että tässä rodussa eri maiden kannat eivät ole kovin eriytyneitä. Tuontikoiria on paljon, koirat liikkuvat maasta toiseen ja ovat sukua keskenään. Muilta osin käsitys rodulle tyypillisistä sairauksista ja vioista perustuu eri maiden kasvattajien välisiin keskusteluihin ja kokemuksiin. Lisäksi Suomen ja Ruotsin rotuyhdistykset ovat yhdessä toteuttaneet koiranomistajille suunnatun yleisen terveyskyselyn. Kysely on toteutettu jalostuksen tavoiteohjelmia silmällä pitäen, ja toistaiseksi on saatavilla alustavia tuloksia.

Purentavirheet ja hammaspuutokset

Hammaspuutokset ja purentavirheet, kuten ylä- tai alapurenta tai kulmahampaiden virheasento, voidaan todeta, kun pysyvät hampaat ovat täysin kehittyneet. On normaalia, että purenta muuttuu luovutuksen jälkeen. Pentu vaihtaa maitohampaansa n. 4-6 kk iässä, ja on tärkeää, että omistaja seuraa hampaiden vaihtumista tarkasti, koska osa purentavirheistä voidaan estää, kunhan niihin puututaan ajoissa. Kaikkien maitohampaiden tulee irrota ajallaan – mikäli hampaat eivät irtoa itsestään, ne on syytä poistattaa eläinlääkärillä. Tämä koskee erityisesti kulmahampaita.

Hammaspuutoksista yleisimpiä ovat kulmahampaiden jälkeen sijaitsevien pienten premolaarien puutokset. Myös etuhammaspuutoksia esiintyy. Hammaspuutokset eivät käytännössä koskaan haittaa koiraa, purentaviatkin vain harvoin.

Kivesvika

Normaalitilanteessa uroksen kivekset laskeutuvat vatsaontelosta kivespusseihin hyvissä ajoin ennen pennun luovutusikää, harvakseltaan myös myöhemmin, kuitenkin ensimmäisen elinvuoden aikana. Jonkinasteinen kivesvika on myös huomattavan myöhäinen laskeutuminen. Joskus voi käydä niin, että toinen tai molemmat kivekset jäävät joko vatsaonteloon tai nivuskanavaan, jolloin puhutaan piilokiveksistä. Piilokiveksen poistamista suositellaan, koska liian lämmin ympäristö altistaa kiveksen kivessyövän kehittymiselle.

Napatyrä

Napatyrän taustalla on navanseudun vatsan seinämän puutteellinen sulkeutuminen, jolloin vatsaontelon sisältöä pääsee työntymään ulos ihokerrosten alle. Napatyrä huomataan tavallisesti pehmeänä ”pattina” navan paikalla. Useimmiten napatyrä sisältää vain kuroutunutta rasvapitoista vatsakalvoa. Napatyrä voi olla myös suurempi ja mukana voi olla osa suolta. Eläinlääkärin arvio ratkaisee, tarvitaanko leikkausta. Myös nivustyrä on mahdollinen.

Värjäävä silmävuoto

Värjäävä silmävuoto, käytännössä lisääntynyt kyyneleritys, on valitettavan yleistä. Taustalla saattaa olla useita eri tekijöitä, kuten esimerkiksi puuttuva kyynelkanavan aukko. Toisaalta selvää syytä ei läheskään aina löydetä. Hyvä hygienia on tärkeää. Kosteus pyyhitään pois ja alue pyritään pitämään kuivana ja puhtaana. Karvat on syytä sitoa ponnarille, pois silmiltä.

Häntämutka

Synnynnäiset häntämutkat vaihtelevat selvistä ”koukuista” pieniin sormilla tunnettaviin nystyröihin. Kaikkia häntämutkia ei edes pystytä kliinisesti toteamaan. Häntämutka ei välttämättä näy vielä luovutusikäisellä pennulla, vaan saattaa ilmetä vasta myöhemmin.

“Tavallisen koiran” häntämutkaa on tutkittu melko vähän (tietoa on saatavilla pääasiassa brakykefaalisten rotujen epänormaaleista hännistä). Tutkimusten perusteella voi todeta, että muutoksen arvioimista tunnustelemalla ei voi pitää näyttöön perustuvana eläinlääketieteenä. Jos muutoksen laatu (epämuodostuma/trauma) halutaan selvittää, häntä on aina kuvattava. Kuvan perusteella ei kuitenkaan aina ole mahdollista arvioida, onko muutos normaali vai epänormaali. Lähellä hännän päätä olevien nikamien muodossa on normaalistikin paljon vaihtelua. Hännän perusteella ei myöskään voi ennustaa muiden selkärangan nikamien tilannetta, vaan sen selvittämiseksi koko ranka on kuvattava. On mahdollista, että häntänikamien ja muiden selkärangan nikamien epämuodostumien välillä on yhteys. Toisaalta muutokset häntänikamissa ovat suhteellisen yleisiä eivätkä automaattisesti ennusta muita nikamamuutoksia.

Häntämutka on lähes poikkeuksetta koiran terveyden kannalta merkityksetön löydös eli se ei vaikuta koiran elämään eikä sitä tarvitse hoitaa.

Gingviitti ja parodontiitti

Huom! Gingviittiä ja parodontiittia ei varsinaisesti lueta perinnöllisiksi sairauksiksi, vaikka taipumus parodontiittiin on yksilöllinen. Sairauksien taustalla on ennen kaikkea hampaiden hoidon laiminlyönti.

Gingviitti eli ientulehdus ja parodontiitti eli hampaan kiinnituskudoksen tulehdus ovat molemmat plakin aiheuttamia ja niiden ennaltaehkäisy on sama: hyvä suuhygienia ja hampaiden harjaus.

Gingviitti paranee, kun plakki poistetaan. Parodontiitti sen sijaan etenee eikä parane. Se on todennäköisesti koirien yleisin sairaus, koska yli puolella kolmivuotiaista koirista on jonkinasteisia parodontiittimuutoksia. Pienillä koirilla ongelma on valitettavasti yleisempi.

Kaikki eläimet eivät sairastu parodontiittin, vaan kyse on yksilöllisestä vasteesta plakkiin. Parodontiitti ei myöskään automaattisesti korreloi hammaskiven määrän kanssa. Koiralla voi olla parodontiitti, vaikka hammaskiveä olisi hyvin vähän.

Parodontiitissa ientaskus syvenevät ja ikenet vetäytyvät, hampaat alkavat heilua ja luuta katoaa. Hoitamattomana bakteeritulehdus voi levitä muualle elimistöön ja aiheuttaa vakaviakin sekundäärisiä infektioita. Hoito perustuu huolelliseen kotihoitoon ja säännölliseen, eläinlääkärin tekemään hampaiden puhdistukseen, hampaiston röntgenkuvaukseen ja tarvittaessa hampaiden poistoon.

Koiran hampaiden harjaamisen tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa. Hampaiden harjauksen tulisi olla jo pentuna aloitettu rutiini ja normaali, päivittäinen hoitotoimenpide, jonka avulla vältetään monta murhetta. Vakuutuskaan ei korvaa parodontiittihoitoa, koska sairauden taustalla on niin selvästi kotihoidon laiminlyönti.

Allergiat

Terveyskyselyn perusteella allergisia oireita tavataan bologneseilla harvakseltaan. Vaikuttaa siltä, että allergiat eivät ole rodussa kovin yleinen ongelma.

Patellaluksaatio

Patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno on pienikokoisten koirien yleisimpiä ortopedisiä sairauksia. Oireet vaihtelevat suuresti voimakkaasta ontumisesta yksittäisiin välistä jääviin askeliin. Koira voi olla myös täysin oireeton. Diagnoosi perustuu eläinlääkärin tekemään tutkimukseen, jota varten koiraa ei tarvitse rauhoittaa.

Patellaluksaation mekanismeja ei täysin tunneta. Tärkeimpänä tekijänä luksaation taustalla pidetään kuitenkin nelipäisen reisilihaksen toimintamekanismin häiriintymistä.

Nelipäinen reisilihas kiinnittyy reisiluuhun lähellä lonkkaniveltä. Polven lähettyvillä lihas muuttuu jänteeksi, joka kulkee polvinivelen yli, jatkuu polvilumpion nivelsiteenä ja kiinnittyy sääriluun yläpäässä olevaan kyhmyyn. Polvilumpio kiinnittyy nelipäisen reisilihaksen jänteeseen. Kun polvea koukistetaan ja ojennetaan, lumpio liukuu telaurassaan, joka sijaitsee reisiluun alaosassa. Käytännössä lumpio nostaa jänteen irti luusta ja siten suojelee sitä jatkuvalta hankaukselta.

Tärkeää on, että lihaksen, jänteen ja nivelsiteen muodostaman lihasmekanismin rakenne on suora. Jos reisiluun telaura ei asetu sille suoralle linjalle, joka yhdistää lihasmekanismin kiinnityskohdat reisiluussa ja sääriluussa, reisiluun telaurassa liikkuvaan lumpioon kohdistuu ylimääräistä sivulle suuntautuvaa voimaa, joka pyrkii pakottamaan sen pois telaurasta.

Käytännössä mitkä tahansa rakenteelliset poikkeamat nelipäisen reisilihaksen toimintamekanismissa voivat altistaa koiran patellaluksaatiolle. Tyypillinen on sääriluun yläosan kierteisyys. Kun sääriluun yläosa alkaa kiertyä pituusakselinsa ympäri, siirtyy samalla sääriluun kyhmy eli lihasmekanismin alakiinnityskohta. Lihasmekanismin ylä- ja alakiinnityskohdat yhdistävä, reisiluun telauran kautta kulkeva linja ei enää ole suora. Tämän seurauksena polvilumpioon kohdistuu ylimääräinen sivusuuntainen voima, joka pyrkii vetämään lumpion pois urasta.

Polvilumpio ei välttämättä luksoidu heti. Kun koira on nuori, polven muut rakenteet usein riittävät estämään luksoitumisen. Ajan kanssa nämä rakenteet väsyvät ja tietyssä tilanteessa voivat pettää. Siten on mahdollista, että aiemmin terveeksi lausuttu polvi alkaakin myöhemmin luksoitua.

Suomi on ainoa maa, jossa alle kolmivuotiaalle koiralle tehty polvitutkimus on voimassa vain kaksi vuotta ja vasta kolmivuotiaalle koiralle tehty tutkimus on voimassa koko koiran eliniän. Raja on jossain määrin keinotekoinen. Luksoituminen voi alkaa myöhemminkin. Muissa maissa koko eliniän voimassa olevan polvilausunnon saa jo vuoden ikäiselle koiralle.

Periytyminen on ehdottoman polygeenista. Yksittäisten polvitulosten tarkastelun sijasta polvi-indeksien laskeminen olisi luotettavampi mekanismi, kun pyritään ennustamaan vian perinnöllisyyttä. Indeksissä otetaan huomioon tarkasteltavan koiran lisäksi sen sukulaisten ja mahdollisten jälkeläisten polvilausuntotulokset. Valitettavasti tietoa ei ole tarpeeksi luotettavien indeksien laskemiseen eikä Kennelliiton jalostustietokanta vielä tänä päivänä laske polvi-indeksejä.

Luksoituva polvi voidaan tarvittaessa korjata kirurgisesti. Leikkaustarve vaihtelee eikä se välttämättä korreloi luksaation asteen kanssa. Vakavia, 3. tai 4. asteen luksaatioita ei välttämättä lähdetä korjaamaan kirurgisesti, toisaalta lievempiä luksaatioita saatetaan operoida.

PRA

PRA eli progressiivinen retinan atrofia, etenevä verkkokalvon surkastuma, on bolognesella todetuista silmäsairauksista vakavin, koska se sokeuttaa koiran eikä siihen ole hoitoa. PRA aiheuttaa silmän verkkokalvon aistinsolujen asteittaisen tuhoutumisen. Oireet alkavat noin neljävuotiaana, ja hämäränäkö heikentyy ensin. Sokeutuminen tapahtuu vähitellen muutaman vuoden kuluessa.

PRA:ta tavataan useita eri muotoja, jotka ovat eri geenien aiheuttamia. Kliiniset oireet ovat kuitenkin usein hyvin samankaltaisia. Virallisessa silmätarkastuksessa ei pystytä erottamaan eri muotoja toisistaan.

Bolognesella tavataan ainakin kahta eri PRA:n muotoa. Toinen on yleinen, monissa roduissa esiintyvä prcdPRA (prcd = progressive rod-cone degeneration). PrcdPRA periytyy resessiivisesti yhden geenin kautta eli koira tarvitsee sairastuakseen prcd-geenin kummaltakin vanhemmaltaan. Kantaja ei itse sairastu, mutta periyttää prcd-geeniä eteenpäin jälkeläisilleen. Geenitesti on olemassa ja mahdollistaa kantajien käyttämisen jalostukseen.

Toinen bolognesella tavattu PRA:n muoto on tuntematon. Siihen ei ole olemassa geenitestiä. Sukutaulujen perusteella todennäköisin periytymismekanismi on autosomaalinen ja resessiivinen. Tuntematon muoto periytyy siis samalla tavalla kuin prcdPRA, mutta sairauden aiheuttaa eri geeni, jota ei toistaiseksi ole tunnistettu.

Kaihi

Koiran harmaakaihi eli katarakta on koiran linssin eli mykiön sairaus ja tarkoittaa linssin samentumista. Alkamisikä vaihtelee suuresti, samoin oireiden vakavuus. Kaihi voi sokeuttaa koiran, mutta on myös mahdollista, että kyse on yksittäisistä kaihipisteistä, jotka eivät vaikuta koiran näkökykyyn lainkaan. Kaihin etenemistä ja perinnöllisyyttä on vaikea ennustaa.

Koirien kaihitapauksista valtaosa on perinnöllisiä, ja nyrkkisääntö on, että mikäli muuta syytä kaihin syntyyn ei voida selkeästi osoittaa, kaihi tulkitaan perinnölliseksi.

Vanhoilla koirilla ikääntyminen voi aiheuttaa kaihia muistuttavia muutoksia silmissä. Iän myötä koiran silmän linssin ydin tiivistyy (nukleaari skleroosi) ja mustuainen voi näyttää samealta. Kyse ei ole kaihista. Ikään liittyvät muutokset etenevät hitaasti, ja vie kauan, ennen kuin ne vaikuttavat koiran näkökykyyn. Samentunut silmä on kuitenkin aina syytä tarkistuttaa silmäsairauksiin perehtyneellä eläinlääkärillä diagnoosin varmistamiseksi.

Kaihin yleisyys bolognesella on jossain määrin arvoitus. Kaihia esiintyy rodussa kiistatta, mutta kuinka paljon? Pohjoismaissa, joissa koko tutkimusjärjestelmä julkisine tietokantoineen on kiistatta Euroopan paras, kaihitapaukset ovat yksittäisiä. Toisaalta Italiassa tehdyssä tutkimuksessa 116 tutkitusta koirasta kaihi diagnosoitiin noin viidenneksellä (22 koiraa). Tätä ei pidä tulkita niin, että kaihi olisi italiaistaustaisten koirien ongelma. Pohjoismaissa tehdyt tutkimukset eivät tätä hypoteesia tue. Sen sijaan kaihin esiintymistä rodussa tulee seurata, jotta sen yleisyydestä saadaan parempi käsitys.

Kaihi sulkee koiran jalostuksesta. Poikkeuksena on diagnoosi ‘muu vähämerkityksellinen kaihi’. Tämän diagnoosin saanut koira voidaan kaikissa roduissa yhdistää terveen parituskumppanin kanssa.

Kaihi on mahdollista korjata kirurgisesti.

Maksahuntti

Maksashuntti eli portosysteeminen shuntti on kenties vakavin kaikista bolognesella todetuista perinnöllisistä sairauksista. Se tarkoittaa verisuoniepämuodostumaa, joka johtaa verenkierron osin maksan ohi. Käytännössä tästä on kaksi seurausta: Maksa ei saa tarvitsemiaan ravinteita eikä siten kehity normaalisti. Veri puolestaan ei pääse kunnolla puhdistumaan maksassa, minkä seurauksena elimistöön kertyy kuona-aineita.

Shunttisuoni voi sijaita maksan ulkopuolella (ekstrahepaattisesti) tai maksan sisällä (intrahepaattisesti). Ulkopuolella sijaitseva suoni on yleensä helpompi korjata kirurgisesti. Kaikkia maksashuntteja ei kuitenkaan pystytä leikkaamaan, tai leikkaus epäonnistuu. Mikäli leikkaus onnistuu, ennuste on yleensä hyvä.

Bolognesella maksashuntti on yleensä synnynnäinen sairaus. Oireet ovat moninaiset ja voivat alkaa jo pentuna tai lievemmissä tapauksissa vasta, kun koira on jo aikuinen. Koiralla voi olla esimerkiksi neurologisia oireita, horjumista, väsymistä, käytöshäiriöitä ja ruuansulatuskanavan oireita. Pentu saattaa olla kitukasvuinen. Oireet voivat tulla aaltoilevasti.

Maksashuntti on kiistatta perinnöllinen, mutta perinnöllisyysmekanismi on hyvin epäselvä. Perinnöllisyyttä on tutkittu erityisesti irlanninsusikoirilla. Selvää vastausta ei ole saatu, mutta tutkijat ovat ehdottaneet mahdollisena vaihtoehtoa tilannetta, jossa ominaisuuteen vaaditaan tietty geeni (tai tietyt resessiiviset geenit), mutta ilmentyäkseen se vaatii (ne vaativat) tiettyjen muiden geenien tai muiden tekijöiden (epigenetiikka?) läsnäolon. Käytännössä sairauden taustalla olevan geenin tai geenien penetranssi olisi epätäydellinen.

Bolognesen sukulaisrodut maltankoira ja bichon frisé mainitaan rotuina, joilla tiedetään esiintyvän keskimääräistä enemmän maksashunttia.

Jalostussuosituksia on erittäin vaikeaa antaa. Minimivaatimus on, että shuntin tai shunttiepäilyn tuottanutta yhdistelmää ei pidä uusia ja että mahdollisen uuden parituskumppanin tulee olla erisukuinen kuin aiemmin käytetty.

Maksashuntin sukulaissairaus on mikrovaskulaarinen dysplasia, jossa verisuonimuutokset ovat maksan mikroverenkierron tasolla. Verinäytemuutokset ovat shuntille tyypillisiä, mutta koira on yleensä oireeton. Tällaista koiraa ei pidä käyttää jalostukseen.